interview @ Noise.fi, 7.2.2008

Pohjanmaan lakeuksilta ponnistava Arkadia soittelee pirteää rokahtavaa metallia. Viimeisin studioäänite Circle of Distress herätti Noisen kiinnostuksen, ja eihän se auttanut muu kuin haastatella bändiä, vastaajaksi saatiin kitaristi ja taustalaulaja Mikko Järvenpää.

Alkuun voisit kertoa, ketä olette ja miten Arkadiasta tuli Arkadia?

– Arkadian esiaste My Cathedral sai alkunsa Alavudella vuonna 2003, kun sana kiiri että lukiokaverini AJ ja Petri aikovat perustaa metallibändin. Erään känni-illan jälkeen olin mukana kuviossa ja puhuin myos kaverini Aapon mukaan, jonka tiesin olevan pätevä kitaristi. Alussa meitä oli kolme kitaristia ja laulaja, kun Petri oli soittanut siihen mennessä pelkästään skebaa, mutta pitkällisen rumpalin metsästyksen ja basson kierrättämisen jälkeen Petri päätti uhrautua ja asettua rumpukoneiston taakse, ja basso annettiin AJ:lle. Näin saatiin kasaan todellinen klassinen koulubändi.

– Ensimmäinen demomme tehtiin My Cathedral -nimellä, ja tyylisuunta tuolloin oli enemmänkin punkrock kuin metalli, johtuen sekä kokemattomuudesta että soittotaitojen puuttumisesta. Demon purkituksen aikoihin rumpalimme oli soittanut kuukauden rumpuja ja minä puoli vuotta kitaraa. Kokemus oli kaikesta räpellyksestä huolimatta arvokas ja bändihenki vahvistui. Vuoden 2004 alkupuolella vaihdoimme nimen Arkadiaksi, ja aloimme etsimaan basistia, jotta AJ voisi keskittyä laulupuoleen täysillä. Ennen kolmannen demon The Krossing Pointin julkaisua sopiva basisti löytyikin yllättävän läheltä, kun Petrin veli Vesa liittyi remmiin. Tuolloin Arkadia sai nykyisen viisihenkisen muotonsa, ja vuosien varrella meistä on muodostunut yhtenäinen tiimi, joka osaa pitää hauskaa mutta myös ottaa musiikkinsa vakavasti.

Millainen tarina bändin nimen takana on?

– Vaihdoimme nimen, vaikka My Cathedral oli ihan hyvä nimi, koska emme kokeneet sen kuvastavan musiikkiamme enää, kun siirryimme enemmän kohti metallisempaa ilmaisua. Arkadia kuulostaa raadollisen kauniilta, eikös vain? Nimellä ei sinällään ole sen syvallisempaa merkitystä; tiedämme että nimi viittaa antiikin Kreikan arkaaiseen yhteiskuntaan, mutta tällä ei ole musiikkimme kanssa mitään tekemistä.

Uusimpana tuotoksenaan yhtyeellä on neljän biisin sinkku Circle of Distress.

– Ensimmäistä kertaa bändin historiassa saimme aikaan tuotoksen, johon kaikki olivat varauksettomasti tyytyväisiä. Circle of Distressia hiottiin huolella ja kertynyt keikkailukokemus näkyi rennompana nauhoitussessiona. Olimme soittaneet biisejä pitkään keikoilla, muun muassa Before the Dawnia jo parisen vuotta, joten tiesimme erittäin tarkkaan, mitä olimme tekemässä. Levylle valitut neljä biisiä muodostavat teemallisen kokonaisuuden, mitä ei voi sanoa aikaisemmista demoista. Myos tuotantopuoli toimi todella hyvin, nauhoittelun teimme rumpuja lukuunottamatta itse bändikämpällä, ja saimme miksaajaksi Sami Koiviston, joka teki upeaa jälkeä. Kaiken kaikkiaan sinkku on edelleen mielestämme parasta, mitä sillä hetkellä olisimme voineet saada aikaan, ja olemme siitä ylpeitä.

Kolme demoa ehti tosiaan tulla ennen singleä. Minkälainen fiilis niitä tarkastellessa tänä päivänä on?

– Kuten mainitsinkin, ensimmäinen demo My Cathedral tehtiin erittäin nopealla aikataululla bändin perustamisen jälkeen, eikä siihen voi suhtautua kamalan vakavasti. Toiseen demoon Cancellediin mennessä oli ehditty olla jo runsas vuosi yhdessä ja heittää muutamia sisäpiirikeikkoja, ja jälki onkin huomattavasti tasokkaampaa. Tuon levyn avausraita oli tavallaan ensimmäinen ”hittimme”, ja soittelemme sitä mielellään edelleen aina silloin tällöin keikoilla. The Krossing Pointiin mennessä biiseissä alkuaikoina kuulunut punkrock oli poistunut musiikistamme käytännössä kokonaan ja kurkottelimme musiikillisessa ilmaisussa nykyiseen katkeranmelodisen metallin suuntaan.

Miten Arkadian tyyliksi muodostui melodinen rokahtava metalli?

– Tyylisuunta on hioutunut vuosien myötä pohjanaan toisaalta bändin jäsenten henkilökohtaiset vaikuttimet ja halut musiikin soittamiseen liittyen, toisaalta omat mielenpinttymäni, olenhan ollut pääosin vastuussa bändin sävellyksistä ja sanoituksista. Asteittainen siirtyminen ”punkmetallista” kohti melodista metallia ja ilmaisun jatkuva rankentuminen on ollut luonnollinen tie meille taitojen ja elämänkokemuksen lisääntyessä. Suurin osa Arkadian musiikista kuultavissa olevasta ilon, uhon, katkeruuden ja epätoivon kamppailusta on varmasti peräisin oman elämän koukeroista.

Vaikutteeksi olette maininneet muun muassa Iron Maidenin, Metallican, In Flamesin ja Sentencedin. Tämä kuvastaakin varsin osuvasti musiikkianne.

– Nuo bändit ovat bändin jäsenten yhteisiä nimittäjiä, mitä musamakuun tulee, ja sinällään varmasti kuuluvatkin jossain määrin musiikissamme. Noista bändeistä muodostuva haitari on kuitenkin laaja, ja edelleen laajempi, kun mukaan lasketaan kunkin soittajan henkilökohtaiset vaikuttimet. Itse diggaan kuunnella musiikkia laidasta laitaan metallin ulkopuolelta, ja henkilökohtaisesti kuulen omissa sävellyksissäni ja sanoituksissani kaikuja yhtä lailla Sentencedistä, Iron Maidenista, Killswitch Engagesta ja Paradise Lostista ja vaikkapa AC/DC:sta, Coldplaysta sekä Zen Cafesta. Mielestäni Arkadian musiikkia on vaikea genrettää muutaman bändin avulla, eikä se oikeastaan edes ole meidän tehtävämme.

Miten paljon eri paikkoihin olette promotoineet sinkkuanne ja millaista vastakaikua se on herättänyt?

– Lähetimme levyjä ympäri Suomea pääasiassa keikkajärjestäjille, mutta myös eri medioihin arvosteltavaksi. Harrastimme toki normaalia kivijalkamyyntiäkin. Kauttaaltaan levystä saatu palaute on ollut positiivista. Ilokseni palaute on ollut selkeästi joko positiivista tai negatiivista, ”ihan kiva” -kommentit ovat poissa. Sillä jokainen biisintekijä varmasti haluaa herättää kuulijoissaan tunteita, joko suuntaan tai toiseen – tietysti poislukien ne musiikkimaailman herrat ja neidit, jotka haluavat vain kasvattaa rahapussiaan. Saavutimme Circle of Distressin myötä myös uuden merkkipaalun Lithium Divisionin soitua YleX:ssä ja ei enempää eikä vähempää kuin Radio Inarissa.

Arkadia on keikkaillut lähinnä Pohjanmaalla. Joko halajaisitte kauemmaksikin?

– Luonnollisesti suurempiin ja kaukaisempiin sirkuksiin halutaan, Pohjanmaa alkaa olla aika lailla nähty itse kullekin meistä 18-23 vuoden siellä asumisen jälkeen. Viime vuonna meillä olikin jo keikkaa muun muassa Kajaanissa ja Jyväskylässä, mikä oli virkistävää. Toki kotiseudulla on ihan yhtä mukavaa soittaa kuin missä tahansa, keikka on aina keikka. Keikkapakussa istumisessa ja uusilla lavoilla soitellessa on sitä jotain.

Onkos pitkäsoitto myös teidän tapauksessa yksi päämääristä?

– On sen tekeminen luonnollisesti myös meille tavoite, joka tullaan myös jossain vaiheessa toteuttamaan.

Millaisia yhteistyökumppaneita Arkadia tahtoo lähelleen, jotta bändin matka kohti suurempaa kuulijakuntaa toteutuisi?

– Toki jonkun hyvän, menestyneen metallibändin matkaan olisi mukava lyöttäytyä kiertämään Suomen rokkiluolia läpi. Miksei hyvä tuottajakin olisi jossain vaiheessa kokeilemisen arvoinen asia. Mutta jokainen kontakti, joka matkan varrella kertyy, on tärkeä ja jo lyhyen olemassaolomme aikana olemme olleet etuoikeutettuja tutustua moneen ihmiseen, jotka ovat auttaneet meitä eteenpäin. Kiitos teille kaikille tuesta!

Pistä nyt levy-yhtiöiden sedille terveisiä.

– Teillä ei ole varaa sivuuttaa meitä enää pitkään!

Lisättävää?

– Klassinen ”käykää keikoilla”. Etenkin tässä vuoden 2008 alkupuoliskolla, kun Arkadian riveissä on oikeasti taitavia kitaristeja! Itse olen heinä-elokuuhun asti Kaakkois-Aasiassa vaihto-opiskelemassa ja minua on bändiin tullut tuuraamaan kaverini Timo Silver QBA-yhtyeestä. Eli toivottavasti näen mahdollisimman monet teistä Arkadian keikoilla sitten ensi syksynä.

– Nyt on aika siirtyä hostellin uima-altaalle juhlistamaan kaverini syntymäpäivää 32 norjalaisen opettajaopiskelijatytön kanssa. Paikkana on Bali. Älkää hajotko pakkaseen!

interviewer:
Petri Klemetti

(C) Arkadia, 2003-2010
site design by Mikko Järvenpää